Follow

lauantai 18. kesäkuuta 2016

50-luvun kodinkoneita

Moi!

Kuten aiemmin jo kerroinkin niin lähdin tänä vuonna mukaan Nukkekotiyhdistyksen Kerrostalo -näyttelyyn. Näyttely järjestetään loppuvuodesta Seinäjoella. Päätin sisustaa oman yksiöni 50-60-luvun tyyliin. En ole saanut vielä yksiötä kasattavaksi kotiini, mutta siitäkin huolimatta olen alkanut valmistaa sinne jo huonekaluja. Aloitin mielestäni vaikeimmasta eli keittiöstä. Etsin Pinterestistä ja Googlesta ideakuvia ja aloin tehdä. Aivan kuten aina ennenkin. Vierastan ihan älyttömästi ohjeita. Nautin kun saan testata, kokeilla ja harjoitella olemaan mahdollisimman luova.
Kerrostaloyksiön jääkaappi on näyttelyssä kiinni. En siis aio esitellä sen sisältöä. Siksi päädyin vähän luistamaan helpomman kautta jääkaapin valmistuksessa. Tarvikkeet ovat simppelit; sopivankokoinen pahvipakkaus, vessapaperirullan hylsy, akryylimaalia, tuikunkuorta sekä kynän pidike.



Pahimmat paikat yritin korjailla liimalla (Erikeepper).


Reilu kerros valkoista akryylimaalia. Sivelin maalin sormenpäällä mahdollisimman tasaisen pinnan saamiseksi.


Tämän lieden tein muropaketin pahvista. Ruosteet ja liat maalailin akryylimaalilla.


Jääkaappi ehkä valmiina. Voi olla että sivelen tähän päälle vielä lakkakerroksen kiiltoa antamaan.


Jääkaappi kaapiston jatkona. Keittiön vanhan kaapiston tein paspispahvista sekä Bilteman sytyketikuista.




Todellisuudessa joudun nostamaan jääkaapin kaapiston päälle, jotta kokonaisuus mahtuu yksiön keittiöön.



































Jaahas. Taidanpa siirtyä oikean köökin puolelle tyttäreni kaveriksi tekemään lauantai-illan pitsaa.

Leppoista lauantaita sinullekin!

T. Teija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun vierailit blogissani!