Follow

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Pieni pala Venäjää

Pikkuisia -blogini postaus oli tänään tällainen.

Olen listautunut Blogit.fi -sivustolle; käy klikkaamassa Seuraa -painiketta niin olet jatkossakin mukana! :) Pääset klikkaamaan kätevimmin vaikkapa tästä.





Huomenta!

Isovanhempani tekivät aikoinaan reissuja Venäjälle ja toivat sieltä tullessaan matkamuistoja. Nyt isovanhempia ei enää ole, mutta nuo matkamuistot ovat säilyneet. Syyslomalla äitini lahjoitti nämä muistot minulle. Olin ne aivan kokonaan unohtanut ja melkoisen muistojen tulvan ne herättivätkin. Muistan erityisesti tuon maatuskan, joka oli minulle melkoinen ihmetyksen aihe ollessani pikkuinen tytön tylleröinen. Myös tuo yksisarvinen, joka palveli lukuisissa leikeissä Barbien tai Daisyjen hevosena. Muistatko vielä muuten Daisy -nuket 80-luvulta..? Käypäs vaikka Googlaamassa. Itse olin nuo nuket jo unohtanut, vaikka tiiviisti niillä leikittiinkin.
Jotenkin tuntui, että näiden iloisten muistojen oli päästävä esille kodissamme, ainakin joksikin aikaa. Paikka niille löytyi kitkattomasti olohuoneesta ja oikeastaan ne ovat kaiken harmauden keskellä melkoisen mukava väriläiskä. Kiinnitin nuo kaupustat kuumaliimalla puiseen taulunkehykseen ja valitsin Pinterestistä tauluun sopivan kuvan. Punaisen puisen, oletettavasti vanhan kolmijalkakynttelikön löysin kirpparilta ja mielessäni oli kyllä sen maalaus. Mutta tähän asetelmaan se sopii täydellisesti juuri tuollaisena, vanhan punaisena.

DSC_0117

DSC_0119

DSC_0120

DSC_0123

DSC_0124

DSC_0125

DSC_0127

Tänään jatkan fimokakkujen harjoittelua. Sain nimittäin mukavan yhteistyökumppanin liittyen minileipomuksiini. Irman ihannekakku -blogista ja blogin Instagram -tililtä löytyy aivan huikeita kakkuja. Irman luvalla saan jäljentää hänen leipomuksiaan minikokoisiksi! Sormet syyhyävät päästä treenaamaan pikkukakkuja! 😀
Kepoista keskiviikkoa Sinulle!
T. Teija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun vierailit blogissani!