Follow

maanantai 27. lokakuuta 2014

Taas kuvioissa - tähdellisissä sellaisissa

Moi-moi molemmilla moikkaus -käsillä!

Olen tauollani tietenkin seurannut teitä, ihastellut aikaansaannokksianne, uutteruuttanne, kekseliäisyyttänne ja tuntenut itseni välillä surkeaksi saamattomuutteni vuoksi. Tiedätte varmaan...
Mutta nyt sain virtapiikin. Katsotaan miten pitkälle tämä kantaa.
Asuntoni yläkerran makuuhuoneet ovat jo ostotilanteesta lähtien olleet ajatuksissa että joskus. Että joskus heiluttelen niissä maalipensseliä ja tapettilastaa. Nyt koitti se aika.
Pojan vihreä huone, jonka esittelinkin täällä aiemmin *klick* sai muutoksen myötä valoisamman ja hieman neutraalimman yleisilmeen. Päädyin valitsemaan tehosteseinään yksinkertaista, mutta silti näyttävää tähti -kuvioista tapettia, maalin sävy seinässä on aina yhtä turvallista Mulperia.







 
Myös vanhempien mustanpuhuva makuuhuone nautti maalitelan hellästä kosketuksesta.






Tumman harmaat seinät olivat nekin kivat mutta mielestäni sisustuksellisesti hieman haastavat. Ja nyt piti löytää moneen makuun sopivaa yleisilmettä.

Ai miksikö?

No sen vuoksi että kahden kodin ylläpitäminen on täysin järjetöntä ja päädyimme ratkaisuun muuttaa saman katon alle omakotitaloon maalle. Tästä kodista en silti vielä luovu, vaan laitan tämän vuokralle. Toivottavasti uudet asukkaat löytyvät mahdollisimman pian.

Remontit valitettavasti kutsuvat uudessa osoitteessa, mutta ei se haittaa. Asia kerrallaan.

Tärkeintä on olla yhdessä. ♥

-T-

2 kommenttia:

  1. Kiva, kun olet tullut takaisin tähänkin blogiin! :) Tuttua tapettia ja maalia. ;) Ovat kyllä niin kauniita! Hienoja muutoksia ja kiva kun olette päätyneet ratkaisuun.

    VastaaPoista
  2. Ihana tapetti, meillä mustana ja hyvältä näyttää myös beigenä! :-) Kiva kuulla, että olette päätyneet saman katon alle <3 :-)

    VastaaPoista

Kiitos, kun vierailit blogissani!