Elämän palaset





Elämä on palapeli. Jokainen palapeli on hieman erilainen, myös vaikeustasoltaan. Yleensä palaset loksahtelevat onneksi paikoilleen kuin ajatus, mutta välillä homma tökkää. Tulee vaikeita kohtia eikä ratkaisua näekään heti. Pitää miettiä ja joskus jopa hetkeksi tauottaa. Palapeli voi myös hajota tai osa siitä kadota. Palasia saattaa joutua etsimään syvistä pohjamudista tai pimeistä onkaloista. Etsiessään saattaa eksyä ja saada käsiinsä uusia, helpommilta näyttäviä palapelejä. Mutta se olisi huijausta ja siksi jatkaa omansa kokoamista.
 
Meidän palapeli on aloitettu alusta useita kertoja. Olemme epäonnistuneet ja luovuttaneet. Nyt olemme kuitenkin päättäneet aloittaa alusta ja yhdistää palapelimme. Tällä kertaa teemme yhteistyötä paremmin ja alusta jolle sen rakennamme on tukevampi.
 
Kahden kodin sijaan meillä on jatkossa yksi koti. Tämä kaupunkikotini löysi uudet asukkaat ja minusta tulee vuokraemäntä. Muutamme maalle omakotitaloon ja ympyrä sulkeutuu jälleen. Toivottavasti viimeisen kerran.
 
Luvassa on mielenkiintoinen aika. Asuminen remonttien keskellä. Niistä kuulet varmasti jatkossa lisää. :)
 
Pitäkäähän palasistanne huolta ♥
 
-T-
 
 
 

Kommentit

  1. Kaikkea hyvää uusille suunnitelmille ja rakentamiselle!

    VastaaPoista
  2. Onnea hienoille päätöksille ja elämä on tosiaan palapeliä. Niin osuvasti sanottua, välillä palaset kovastikin hukassa, välillä visusti paikoilaan.

    Kaikkea hyvää. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitokset Marianne ja Tiia! ♥ Hyvää tarvitaankin vielä paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun vierailit blogissani!