Follow

lauantai 27. syyskuuta 2014

Toisenlaisin sisustuksin

Kai se on myönnettävä.
 
Ettei minulla ole enää mitään sanottavaa tai kerrottavaa sistustusaiheisessa blogissani. Kodissani ei tapahdu mitään tänne mainittavan arvoista, kaikki tuntuu liian mitättömältä. Ja toisaalta; mitään ei ole tapahtunutkaan sisustusrintamalla. 
 
Pikkuista Kotiani olen päivittänyt kyllä ahketasti. Ja huomaan, että siellä jos missä pääsen toteuttamaan itseäni, todella. Ja hieman pienemmillä kuvioilla kuin oikeassa elämässä. Lattian vaihto tai seinän tapetointi ei ole itseasiassa enää homma eikä mikään! :)
 
Viimeisimpänä olen perustanut oman sisustusputiikin, jossa voi istahtaa myös kahville. Tästähän aina haaveilin ja nyt sen sain. Hieman riskittömämmin vain. Ja edullisemmin.
 
 
 
 


 


 

 

 
 
 
Oikeastaan halusin vain kertoa, että jätän virallisesti tämän Haaveita ja Heinäseipäitä blogini nyt tauolle. Jatkan täällä taas sitten, kun on sen aika. Kiitän sydämeni pohjasta kaikkia lukijoitani; olitte jokainen minulle tärkeä. Jokainen kommentti väreili sydämessäni. Kiitos. ♥
 
En halua sanoa hyvästi, mutta sanon nyt näkemiin. Ja toivotan sinut tervetulleeksi hieman erilaisen sisustuksen maailmaani Pikkuinen Koti -blogiini.
 
-Teijuliini

6 kommenttia:

  1. Ihanalle näyttää! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Voi miten taitavasti olet näperrellyt pientä kivaa :)
    Itselläkin välillä tuntuu, että voiko tuota tavaroiden siirtelyä edes sanoa sisustamiseksi ja kehtaako edes postata....Mutta minulle se on sisustamista ;)
    Kivaa syksyn jatkoa ja täytyy tulla kurkkimaan pientä kotiasi :)

    VastaaPoista
  3. Harmi, että tämä blogi jää tauolle, mutta täytyy tulla kurkkimaan toiseen blogiin. :) Aivan hurmaava puoti ja ihania näpertelyjä! <3

    VastaaPoista
  4. Täytyypä tulla kurkkimaan sitten toiseen blogiisi. Välillä on kiva tehdä pienesti asioita. Siksi myös omassa blogissani on kerran kuussa vitriini. Ihana pieni putiikki sinulla!

    VastaaPoista
  5. Pitää ehdottomasti tulla kurkkimaan toista blogiasi ja pienempää kotiasi :) Ihanalta näyttää!!!
    Iloista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  6. Voi oikeasti, aivan upea tuo pikkukotisi! Aivan huikean kaunis ja ihania yksityiskohtia. On helppo uskoa, että tuo maailma vie mukanaan. Täytyy tulla katsomaan lisää toisesta blogistasi. Kaunista syksyn jatkoa sinulle ♥

    VastaaPoista

Kiitos, kun vierailit blogissani!