Voihan lattia sentään


Juhannusviikko on jo hyvässä vauhdissa. Meille onkin näillä näkymin tulossa hieman aiemmista vuosista poikkeava juhannus, kun taidamme saada vieraita! ♥
 
Lumipalloheisi kukkii parhaillaan suloisesti ja toivottelee vieraat tervetulleeksi. En koskaan lakkaa ällistelemästä sen kukintaa...
 
 
 
 
 
Samoin nämä unikonkukat. Sieltä ne heräilevät ja vihjailevat vähän kerrallaan pian koittavasta ihmeellisestä väriloistostansa. Olen hirmuisen ylpeä itsestäni näistä; osasin herättää henkiin pienestä siemenestä jotain tällaista...
 
 
 
Siihen tapaukseen nimeltä Lattia.
 
Kaupunkikodissani ilmennyt hajuhaitta -prosessi on onnekseen edennyt. Muistanette tuon olkkarin ihanan ja persoonallisen vanhan ladonseinän kohtalon tämän ikävän ongelman vuoksi. Siitä voit lukea
 
 
Joka tapauksessa taloyhtiö korjaa ongelman, kuten tietenkin kuuluukin. Siinä sivussa on vain tuo lattia purettava. Sisustusmieliselle ihmiselle on hirvittävä harmi on purkaa 90-luvulla asennettu pyökkilaminaatti. Olen aivan maassa suorastaan. Täysin lamaantunut.
 
Vitsi, vitsi.
 
Vaikka joo. Taloudellisesti ei ole yhtään kiva, mutta pakko homma. Ei auta. Ja onpahan taas projektia kesälomalle. Eikä olekaan muuten mikään pieni projekti kun katselen olohuonettani... 
 
Nyt on sitten etsinnässä edullinen, vaalean harmaan sävyinen laminaatti.
 
Tällainen olisi ihana lattialaminaatti, lähelle ajatustani.
 
Kuva lainattu Starkin verkkokaupan sivulta (verkkokauppa.starkki.fi/)
 
 
Haaveilen toisaalta myös lankkulaminaatista, mutta käyttökokemuksista en oikein tiedä. Onko sinulla? Tykkään imuroida usein joten roskat raoissa ei ole niinkään ongelma.
 
Kaikkinensa jännä projekti tässä on alkamassa. Kodin muutos on varmasti suuri uuden lattian myötä ja minullehan se vain passaa. :)
 
 
 
Pirteää juhannusviikon tiistaita sinulle, kuomaseni! ♥
 
 
 
 
 -T-
 

Kommentit

  1. Kukkaloistosi on upea, se täyyy ihastellen sanoa..sinussa on myös "vihersisustajan vikaa".. =)
    Lattiaremonttiisi liittyen, eikös taloyhtiön kuulu kustantaa myös lattiamateriaali (+työ) mikäli lattiaongelma on talon rakenteista yms.johtuva..ja käsittääkseni entisen tilalle saa entistä vastaavan materiaalin (samaa materiaalia/ hintaluokkaa) olevan..Tosin osakkeenomistajana yksi osa kustannuksistahan tulee tavalla tai toisella sinun vastattavaksesi, (yhtiövastikkeessä tms.) kun remppa yms.korjauskulut maksetaan sitä kautta...mutta ei kokonaan omasta pussista.. =)
    Hyvä puolihan on, jos näin saan sanoa, nyt saat mieluisen lattian ♡ mukavaa juhannusta! -Hensku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku! ♥ Mukavaa Juhannusta Sinullekin! :) Tässä tapauksessa taloyhtiö maksaa betonirakenteiden välisen tiivistystyön, koska hajuhaitta puskee lattian ja seinien välisestä saumasta. Kosteusvaurion merkkejä ei ole. Nykyisen laminaatin alla on alkuperäinen muovimatto. Jos olisi vain alkuperäinen matto, niin kustannuksia minulle ei koituisikaan. Ja jos päätyisin entisen laminaatin asennukseen, niin sen osalta purku- ja asennuskustannukset olisivat minun. Päätin kuitenkin uusia saman tien koko lattian ja mielestäni se on kaikkein järkevin ratkaisu, vaikkakin tuntuu kukkarossa. Mutta ennen pitkää lattia olisi pitänyt uusia joka tapauksessa, joten samalla rytinällä... :)

      Poista
  2. Tuo laminaatti näyttää hyvältä...on aina mukavaa, kun saa uutta, vaikka se ladonseinä oli kyllä hieno!
    Mukavaa juhannusviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minuakin harmittaa se ladon seinä. Laudat on visussa jemmassa ja vielä minä niillä jotain meinaan tehdä! Mukavaa Juhannusviikkoa sinullekin! ♥

      Poista
  3. Tsemppiä rempppapuuhiin. Lankkulattia on täälläkin ollut haaveissa. Harmillisia vastoinkäymisiä voi osua eteen asumisessa, mutta toivotaan että lopussa on sitten hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Näin se vaan menee asunnonomistajan elämä. Kaikenlaista tulee vastaan ja väistämättä kukkaron nyörejä on auottava. Mutta kyllä minä toisaalta olen tyytyväinen uudesta lattiasta; entinen on sen verran huonossa kunnossa.

      Poista
  4. Ihana lumipalloheisi, täälläkin se kohta avaa kukkiaan!!
    Tsemppiä remppaan, ihanaa saada uutta!!!
    Mukavaa juhannusviikkoa sullekin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Samoin sinne! ♥ Minä olen retkahtanut tuohon Lumipalloheisiin tyystin. Se on kyllä kaunis!

      Poista
  5. Hyvältä näyttää lattia suunnitelmat, ja lumipallot aina yhtä valloittavia <3 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävin jo hypistelemässä lattiavalikoimaa ja taisin löytää omani. :)

      Poista
    2. Harmaa on hyvä valinta. Omaani laitatin kevättalvella. Hinta varsin suopea K-raudasta

      Poista
    3. :) Harmaa tuntuu kyllä varmalta valinnalta! Kiitokset vinkistä!

      Poista
    4. Kiitokset, Reija vinksusta! :) Harmaa kyllä tuntuu "turvalliselta valinnalta".

      Poista
  6. Hyvältä näyttää lattia suunnitelmat, ja lumipallot aina yhtä valloittavia <3 :-)

    VastaaPoista
  7. Oih,tuo lumipalloheisi on kyllä aivan ihastuttava!! Ja unikkokin niin viehkeä :)
    Tuo harmaa laminaatti näyttää niin kivalta! Mutta meneekö siis vaan olkkarin lattia uusiks vai koko asunnon...? Mäkin nimittäin himoitsin harmaata lattiaa,kun makkarin laminaatti piti vaihtaa,mutta koko muu asunto on tumman ruskeaa laminaattia :( Eipä ois oikeen hyvin sopineet yhteen,höh :/ Mutta oli miten oli,hieno siitä tulee :) !!!
    Ja aimpaan postaukseen vielä: toivotan teille kaikkea hyvää! Vahva rakkaus kestää kyllä melkein mitä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koko alakerran lattia saa lähtöpassit. Tuskailen täällä vain että yläkerran lattia jää tällä erää vielä ennalleen. Toisaalta niitä ei katsella yhtä aikaa, joten samanlaisen laminaatin löytäminen vuosien päästä ei ehkä sittenkään ole ongelma. :) Kiitos, Nanette! ♥

      Poista
  8. Hei tuo lumipalloheisi on upea! <3 Mä olen tuollaista jo kauan haaveillut, mutta aina kauppaan mennessä, ne taimet on niin pikkuruisia..No joo, eihän se tietysti koskaan suureksi kasva, jollei sitä istuta =D
    Kauniilta näyttää lattiamallikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on anoppilasta kannettu varsin pienehkö taimi ja pian se kasvoi. Mutta ymmärrän tuskasi; vuosien odottelu ei ole niin mukava, kun toivoisi valmista heti. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun vierailit blogissani!