Nyt ARVOTAAN huomaamatta hujahtaneen blogini vuosipäivän kunniaksi!:)

 
Olen aloittanut tämän blogini 1.5.2013. Vuosipäivä tuli täyteen purkaessani ladon seinää olkkarissa. Vappuna. Olen itsekin nyt varsin hämmentynyt tästä kuluneesta blogivuodestani, sillä usein innostun valtavasti asioista, mutta luovun niistä varsin pian. Blogi on kuitenkin tainnut tulla jäädäkseen.

Tämän ihmeen kunniaksi päädyin minäkin järjestämään täällä blogissani arvonnan! :) 
 
Arvontapalkinto sisältää:
 
 
 
 



 
Arvonnan voittaja saa siis itselleen nuo pienet itsetehdyt heinäseivästikkaat (kork 80cm), kolme kaunista Vivismaman kangassydäntä sekä Anno -sarjan mustavalkoisen puukantisen säilytyspurkin. 
Jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain itsetehtyä.
Kaikki lämpöisin ajatuksin, kuluneesta vuodesta kiittäen. ♥

Vivismaman sydämistä (mm niiden tilauksesta) saat lisätietoa täältä.

 Anno-mallisto korostaa arjen ihanuutta, vaalien niitä pieniä asioita, jotka luovat kodin. Tyylikkäästi ajaton ja helppo yhdistää jokaisen kodin sisustukseen.

Heinäseivästikkaat sopivat moneksi; sisälle sisustukseen lukuisiin eri paikkoihin (seinälle, lipaston päälle, korutelineeksi, jouluasetelmiin), pihalle kesä- ja talvipuutarhaa koristamaan, jouluisiin asetelmiin, kukka-asetelmiin...

Mihin sinä nuo tikkaat omassa kodissasi laittaisit?


 
 
Arvonnan säännöt menevät perinteisellä kaavalla eli
 
Yhden arvan saat kun kommentoit tähän postaukseen.
 
Kaksi arpaa saat olemalla lukija/kirjautumalla lukijaksi sekä kommentoimalla tähän postaukseen.
 
Kolme arpaa saat olemalla lukijani / kirjautumalla lukijaksi  + kommentti tähän postaukseen
(kertomalla monellako arvalla olet mukana) ja linkitys tähän arvontaan omasta blogistasi.
Voit käyttää kuvalinkin luomiseen tämän postauksen ylintä kuvaa :)
 
Mainitsethan kommentissasi monellako arvalla olet mukana.
Anonyymit kommentoijat; jätättehän sähköpostiosoitteenne mahdollista voitonlunastusta varten! :)
 

Arvonta päättyy la 31.5 klo 18.00
Voittaja julkaistaan su 1.6.2014

  ONNEA ARVONTAAN! ♥ 

-Teijuliini

Kommentit

  1. Heinäseivästikkaat sopisivat niin hyvin olohuoneeseen, vanhan "puusaavin" päälle. Ihanat !
    Kahdella arvalla mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  2. Kolmella mukana ja kesäksi tikkaat menisivät teranssille..:)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea 1-vuotiaalle, aivan ihanalle blogillesi! <3
    Oi mikä ihana arvonta! <3 Ehdottomasti mukana 3 arvalla! :)
    Juuri tuollaisista tikkaista olen haaveillut meidän parvekkeellemme jo viime kesästä saakka! <3
    Nyt peukut pystyyn että arpaonni kerrankin suosisi! ;)

    VastaaPoista
  4. Kolmella arvalla mukana :) tikkaat menee terassille siellä on ihan oma paikka niille :)

    VastaaPoista
  5. Tikkaat laittaisin eteisaulan piirongin päälle! Ihanat! Yksi arpa! Ja onnittelut ihanalle blogille!!!!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ihana arvonta!! Onnittelut blogille! Tikkaat laittaisin makuuhuoneeseen!!!
    Yksi arpa!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  7. Onnittelut! Olohuoneeseen laittaisin tikkaat =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  8. onne! kaksi arpaa. laittaisin nuo olkkariin :).
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  9. Onnea blogille. Aivan mahtava palkinto. Tikkaat laittaisin olohuoneeseen. Yhdellä mukana. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Makuuhuoneeseen laittaisin tikkaat. Yhdellä mukana. Ja Onnea. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  11. Ehdottomasti mukana kahdella arvalla :) Just ihastelin kaupassa tuota Annon purkkia. Passais meille NIIN hyvin! Ja heinäseipäät laittaisin eteiseen :)

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea blogin merkkipäivänä! Kahdella mukana ehdottomasti ihanassa arvonnassa. Tikkaat ovat aivan huikeat. Olen ihastellut niitä ja harmitellut, ettei mummolasta niitä jäänyt aikoinaan. Laittaisin ne olohuoneeseen telkkarin tilalle. Niitä katselisin paljon mieluummin kuin huonoa ohjelmaa ja jatkuvia uusintoja :)

    VastaaPoista
  13. Minitikkaat isojen rinnalla olis aika päheät. :-)

    VastaaPoista
  14. Minitikkaat isojen rinnalla olis aika päheät. :-)

    VastaaPoista
  15. parvekkeelle koristeeksi :)
    emmi.saali(a)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Hih, sopii hyvin synttäriarvonnan lahjaksi nuo heinäseipäät, kun miettii blogin nimeä :D En tiedä josko se tässä onkin osa jujua :) Meillä tikkaat pääsisivät saunatontun tikkaiksi ;) Mukana kahdella arvalla, kun olen niin tumpelo etten linkitysjuttuja vielä hallitse :D

    VastaaPoista
  17. Kolmella mukaan ja terassille pääsisivät portaat.

    VastaaPoista
  18. Ihana palkinto! Kahdella arvalla mukana. Tikkaat laittaisin makkariin.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Oi, ihania juttuja! Tikkaat menisivät eteisen pöydän päälle. :)
    Kahdella arvalla mukana. :) linnuton.puu@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea! Tikkaat saisivat paikan olohuoneen paraatipaikalta.

    kahdella mukaan.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnea!
    Kahdella mukana :)
    Tikkaille olisi paikka terassilla, mutta sisälläkin löytyy tilaa noille ihanuuksille ;)

    VastaaPoista
  22. Kahdella mukana, tikkaat sopis meille vaikka mihin paikkaan! Ekaksi vaikka terassille:)

    VastaaPoista
  23. Oi mikä ihana blogi täältä löytyikään! Liityin oitis lukijaksi ja tietty osallistun ihastuttavaan arvontaasi. Kahdella arvalla mukaan! Tikkaat pääsisivät ehdottomasti parvekkeelle,vanhan ikkunapokan kaveriksi!
    Ja onnea 1-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  24. Onnea 1-vuotiaalle blogille! ♥ Tikkaat laittaisin terassille. :) Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  25. Kahdella mukana! :) Aivan ihana arvontapalkinto! Tikkaat laittaisin takan seinustalle. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogillesi! <3

    VastaaPoista
  26. Kolmella mukana. Onnea yksivuotiaalle! Tikkaille löytyisi paikka terassilta, etupihalta tai vaikkapa olohuoneesta, Laitan linkin blogiini http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/
    postin.tuomaa@gmaill.com

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukana. Ihanat tikkaat menisivät terasille. Onnea blogillesi!
    soiku@outlook.com

    VastaaPoista
  28. Onnea 1-vuotiaalle! Tikkaat laittaisin eteisen lipaston päälle ja siihen ripustaisin avaimet ja aurinkolasit mm.
    Yhdellä arvalla mukana. mervi.holappa@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Onnittelut 1-vuotiaalle! Varmaankin makkarin lipaston päälle nuo tikkaat sovittaisin :) Kahdella arvalla mukaan...

    VastaaPoista
  30. Mää en kestä...noi on IHANAT<3 Mää tahdon nuo =)
    Mä antaisin noille hyvän kodin... Paikka vaihtuisi mielialan mukaan...eteiseen, olohuoneeseen, makkariin =)

    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
  31. arvalla mukaan! tikkaat löytäis paikan meidän makkarista!<3
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Tikkaat saisivat olkkarista viherkasveja ympärilleen kiemurtelemaan!
    Kahdella mukana.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihanat tikkaat, olohuoneesta löytäisivät sopivan paikan.
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Tikkaat saisivat paikan keittiössä lipaston päällä. Pyykkipojalla (mahtaisiko onnistua) aina kiinni seuraava kokeiluun tulossa oleva ruokaresepti..
    Yhdellä mukana. Kivasti blogisi näköinen arvontapalkintokokonaisuus, tykkään!
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo poikkipuu on ehkä liian paksu pyykkipojalle, mutta jos puisen pyykkipojan saisi siihen naulattua pienellä naulalla..? Sellainen varmaan voisi onnistua! :)

      Poista
  35. Laittaisin ne meidän parvekkeelle yrttien kasvatustikkaiksi :) Pieniä sinkkiämpäreitä muutama roikkumaan tikkaille. Oooo, sepäs olisi hieno!

    larsbe@jippii.fi

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukaan, somat tikkaat laittaisin meidän terassille ja siihen tuli lyhtyjä ja muratteja.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Minäkin havittelen tätä ihanuutta yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  38. Kolmella mukana. Laittaisin tikkaat varmaan etuterassin pöydälle ja siihen jotain ihkua härpäkettä... :D

    VastaaPoista
  39. Onnea blogillesi! Yhdellä arvalla mukana. Makuuhuoneessani on oiva paikka tikkaille!

    VastaaPoista
  40. Onnea 1-vuotiaalle! Keittiöön laittaisin, sopisi vanhan kahvimyllyn kaveriksi.
    janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  41. Onnea :D Yhdellä mukaan ja meiltä tikkaat löytäs paikan keittiöstä

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Eteiseen laittaisin
    Kahdella arvalla mukana
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana blogi, pikkutikkaat eteiseen tulisi tarpeen. Yhdellä mukana.
    johanna_penttila@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla mukana. Tikkaat laittaisin varmaankin makkariin

    VastaaPoista
  45. Olohuoneeseen laittaisin.
    Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  46. Tikkaat menisivät eteisen lipaston päälle. Yhdellä arvalla mukana. anne.parkkisenniemi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla mukaan, eteisessä olisi paikka odottamassa tikkaille :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Kahdella mukana, laittaisin keittiön tai makkarin nurkkaan
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Olen mukana kahdella arvalla. Ehkäpä nuo löytäisivät hyvän kotinurkan makuhuoneesta
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Laittaisin tikkaat keittiöön ja ihania keittiöpyyhkeitä roikkumaan. Yhdet Pajutilalta hankitut tikkaat ovatkin kylppärissä jo ajamassa samaa asiaa. ::) Ilolla kahdella arvalla mukana.

    tiia

    tiia68@gmail.com

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  51. Yhdellä arvalla mukana! tikkaat laittaisin tyttären huoneen lipaston päälle.
    ovetsu@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Onnittelut blogillesi! Laittaisin heinäseinästikkaat kesäksi parvekkeelle, siellä olisi niille tilaa erottua edukseen. Tosin vähän pelkään, että tuo parempi puoliskoni naureskelisi niille, maalla kasvaneena hän ei välttämättä miellä heinäseipäitä sisustuselementiksi edes tikasmuodossa ;) Mutta minustapa nuo ovat hyvin kauniit ja mahdollistavat vaikka millaiset asetelmat...

    thlaspi ät gmail dot com
    Kaksi arpaa, kiitos!

    VastaaPoista
  53. Oi miten ihana arvonta täällä olikaan :) Heinäseipäät sopisi meidän terassille. Muitakin paikkoja meiltä sisältä löytyisi :) Annonpurkki on kyllä kaunis!!! Kahdella mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  54. Parvekkeelle laittaisin, olisi tosi söpö koriste
    Kahdella arvalla mukana
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Nuo ihanat tikkaat pääsisivät eteiseen, ripustelisin niihin pienissä pulloissa kieloja:-)
    - Satu-
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Kahdella mukaan. Terassilla nuo olisi kivat :)
    millanen2@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Osallistun yhdellä arvalla.
    En itseasiassa pitäisi palkintoa itselläni, vaan antaisin sen kokonaisuutena "muuten vaan"-lahjaksi äidilleni. Hän ilahtuisi siitä kovasti, koska pitää juuri tuosta tyylistä. Tikapuut todennäköisesti päätyisivät parvekkeelle, jossa äiti kasvattaa kukkia, tomaatteja ja yrttejä. Ehkäpä jonkin saisi kasvamaan tikkaita pitkin? :)

    VastaaPoista
  58. Ai niin. Sähköposti on nooranelamaa@luukku.com.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun vierailit blogissani!