Lipasto keittiössä

 
Huikeaa huomenta! ♥
 
Keittiön ruokatilan kohennus pienin muutoksin -postaussarja jatkuu.
 
Tuo hyllyn alla oleva peili oli yksinäinen ja mielestäni se kaipasi täydennystä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Puisen kynttilänjalan olen ostanut aikoinani Tiimarista. Sen päällä oleva hopeinen pallo on Ikean kaksipuolinen kynttiläsomiste. Toimiihan se noinkin; tavallaan kuin hopeinen kynttilä.
 
Köyhänmiehenhopeiset korkeat kynttilänjalat ovat Living and Roomilta, samoin valkea lautanen.
 
 
 

  Heinäseivästikkaat olivat jo hieman liikaa näin pienessä tilassa, joten ne siirtyivät sittenkin taikaisin olohuoneeseen.
 
 
 
 
 
 
 

 
 
Lipasto on valkoinen, mutta ruokapöydän jatkopalalla sain sille uutta ilmettä. Nyt lipasto sopii ruokapöydän pariksi paremmin.
 
Levy on päällä irrallaan; vältän pysyviä muutoksia. ;) Nykyinen ruokapöytä on näillä näkymin saamassa lähtöpassit uuden (tai siis vanhan) valkoisen pöydän tieltä, joten sitten taas tarvitaankin valkoista lipastoa.
 
Voi että on kuulkaat alkanu tapettisormia syyhyttämmään tässä projektissa vaan pittää yrittää malttaa kuitenkin. Olen pahimpaan hättään siirtynyt portaikon kollaasiprojektin kimppuun. Siitä postausta sitten joskus.
 
Kepoisaa keskiviikkoa! :)
 
-T-

 
 

Kommentit

  1. Kaunis kokonaisuus, ja ihana tuo lipasto!! :-D

    VastaaPoista
  2. Hieno pari, peili ja tuo lipasto!! Nättiä:)

    VastaaPoista
  3. On kyllä kaunista! Tuo levy lipaston päällä on hyvä keksintö...saa tosiaankin pois, kun siltä tuntuu..:)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on kaunis koti <3 Tuo lipasto on kyllä ihana ja paljon ihania yksityiskohtia lisänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Krisse! ♥ Pieni majani kiittää myös! ♥

      Poista
  5. Jostakin eksyin nyt ensimmäistä kertaa blogiisi ja kivalta näyttää! :) Taidan vierailla uudestaankin. Todella hyvä idea tuo levyn laittaminen lipaston päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Olipa mukavaista kun pistäydyit! :) Olet ehdottomasti tervetullut uudestaankin! ♥

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun vierailit blogissani!