Follow

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Still alive...





Kuinka sen sinulle kertoisin?

Kertoisinko että elämäni päättyi vai sanoisinko että se sittenkin alkoi?

Seison kynnyksellä, vedän keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Katson eteen, en taakse. Takana on liian hämärää, kaipaan aurinkoa.

Askeleen ottaminen pelottaa, jännittää. Lastini on kallis ja se voi särkyä, haavoittua niin herkästi.

Muutos kupli minussa. Se värisi käsissäni, kohisi aivoissani, sykki rinnassani. Odotteli pulpahdustaan. Näyttäytyi kätteni tuotoksina, ideoina, tekoina. En osannut pukea sitä sanoiksi. Tiesin että pian tapahtuu jotain. Oloni oli koko ajan niin rauhaton.

Tuli rohkeus. Tarttui käteeni, nosti sen oven kahvalle. Autoi avaamaan lukon, kääntämään kahvan.

Seison kynnyksellä. Otan askeleen. Elämä, otathan minut vielä vastaan?

 

 




Olen edelleen elossa ja aion jatkaa blogiani, henkireikääni.

Paljon on muuttunut. Entinen kotini on jäänyt, mutta minulla on muistot. Opettelen elämää pienessä kaupunkikolmiossa lasteni kanssa. Otan vastaan haasteet, surut, pettymykset, mutta myös ilon, toivon ja arjen kauneuden. Olen edelleen esteetikko, nautin sisustaa kotiani. Jatkossa tyydyn vain vähempään.
 
 





Kiitos että olet vielä siellä. Tästä alkaa matka. Elämän pituinen sellainen.
 
-Teija

3 kommenttia:

  1. Voimia ja iloa sinulle uuteen elämääsi♥
    On parempi tyytyä vähenpään ja olla auringossa. Tiedän, että saat lasti turvallisesti perille.
    Aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
  2. Olitpa kirjoittanut todella kauniisti! Muista, että pilven takana on aina aurinkoa, välillä puhdasta taivasta, välillä voi tulla rankkakuurojakin, mutta aurinko nousee aina uudelleen. Joka aamu.
    Siihen minäkin olen alkanut uskomaan. Olemme täällä, tuemme toinen toistamme. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitän ihanista ajatuksistanne! :) Luotan siihen että elämä vielä kantaa! ♥

    VastaaPoista

Kiitos, kun vierailit blogissani!