Rennosti mökillä




Kuten aiemmassa postauksessani uhosinkin niin mökillehän minä lompsin kera perheeni. Meidän mökkimme sijaitsee kaukana "keskellä ei mitään", eräisen järven rannalla. Vesi ei juokse (paitsi sankossa ja mikäli kantaja tahtoo juosta), eikä sähkö kulje. Ja hyvä niin, sillä siinä se juju juuri onkin. Kaikki on toisin kuin kotona. Tiskaaminen, ruoanlaitto, nukkuminen, saunominen...






Olemme saaneet rakennettua vasta saunamökin. Varsinainen mökki odottelee vielä. Odottelee innostusta, todellista tarvetta, rahaakin...

Mutta näin on vielä ihan hyvä. Saunamökkiin mahdumme kaikki viisi vielä ihan hyvin. Tällä kertaa osa nukkui ulkona teltassa, koska mökin yläpartsi tahtoo kuumua liikaa ja siellä nukkuminen on hieman tukalaa. Teltan pystytimme mökin suurehkolle terasille, mikä toi oman viehätyksensä. Ja mukavuutta.







Ja minussa heräsi varsinainen vesipeto. Kävin uimassa useita kertoja (aivan epätyypillistä nykyiselle minälleni) ja nautin siitä. Vesi oli lämmintä kuin linnunmaito. Auringonpalvontaa, hyvää kirjaa, yksinkertaista ruokaa, saunontaa...
 

 

 

 


 
 
En ole mikää Hietamies -fani, mutta tämä tarttui kirjastossa käteeni. Hyvää, mukaansatempaavaa luettavaa. Auttaa myös ehkä ymmärtämään noiden miesten aivotuksia vähän paremmin...


 
 
 
 




 
Yksinkertaista luolamiehen ruokaa...
 
 
... mökkitunnelmaa...
 
 
 
 


 
 
 

 
 
Kaiken kruunaa veden rauhoittava liplatus.
 
 



Nyt olemme taas kotona "sivistyksen parissa". Sinänsä se on hassu tunne kun tämä meidän kotikin on maalla, suhteellisen syrjässä. ;)

Kotimatkalla ajellessani sain ajatuksen, jonka seurauksena olohuoneemme sai taas kyytiä. Järjestyksen vaihto liittyi voimallisesti Living and Room -jälleenmyyjän tehtävääni. Sain nimittäin ensimmäisen satsin esittelymallistoani ja osa on vielä postissa. Mutta lopputuloksiin palailen myöhemmin. Nyt lähden pihasaunan lämmitykseen.


-Teija
 
 
 

Tällainen öklötys muuten oli eksynyt kotipihallemme. Näihin en totu ikinä. En koskaan....

                           






Kommentit

  1. Iuuuu, tuo kärmes!! Apuva. Karvat nousee pystyyn.

    Ihania kuvia mökiltä :) Jännityksellä odotamme kuvia olohuoneesta :)

    -Vivismamaliini

    VastaaPoista
  2. Ääk, inhottava käärme. Minäkin kerran sellaisen nähnyt aikaisemman kotimme pihalla ja tässä toivomme lukuisten muurahaispesien auttavan asiaa... Ihana mökkeily ollut teillä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaiset! :) Käärmeet olkoot (onhan niilläkin kai jokin yleishyödyllinen tehtävä tässä luomakunnassa) kunhan pysyvät pois minun nurkkajuuristani ja lasteni kintuista. Tämä hyväkäs lymyili minun pikakompostorini alla, JÄK.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun vierailit blogissani!